Viisi asiaa, jota en minimalistina omista

Koen, että minimalismi on jatkuva prosessi, joka tukee selkeämpää ja helpompaa arkea. Olen vuosien saatossa tietoisesti luopunut sekä ylimääräisestä että sellaisesta omaisuudesta, joka ei tuo hyötyä tai iloa elämääni. Minimalistina en omista monia arjessa yleisinä pidettyjä tavaroita. Näiden puute saattaa monesta kuulostaa hankalalta, mutta itse asiassa arkeni on ihan sujuvaa ilman näitä viittä asiaa. Alla on viisi asiaa, joita en minimalistina tällä hetkellä omista.

1.      Auto

Koska asun hyvien julkisten yhteyksien päässä, en yleensä tarvitse autoa arjessani. Olen tottunut kävelijä, sillä koirataloudessa kävely kuuluu päivään, vaikka sääolosuhteet olisivat haastavat. Auto on suuri kustannuserä, jonka säästän vuosittain. Lisäksi autottomuuden avulla olen kyennyt pienentämään omaa hiilijalanjälkeäni.

 2.      Televisio

Luovuin televisiosta useita vuosia sitten enkä ole sitä sittemmin kaivannut. En ajattele, että en koskaan enää omistaisi televisiota, mutta toistaiseksi en ole kokenut sille tarvetta. Sitä paitsi nykyisissä neliöissäni televisiolle ei olisi edes järkevää paikkaa. Pari kertaa vuodessa lataan kuukaudeksi Netflixin, kun haluan katsoa elokuvia tai jonkin tietyn sarjan. Omiin tarpeisiini tämä riittää hyvin. Nykyisin luen ja kuuntelen podcasteja enemmän. En ole sidottu aikatauluihin tai sarjamaratoneihin, vaan voin valita tietoisemmin, mihin aikaani käytän.

 3.      Sohvapöytä

En omista sohvapöytää, vaan pari jakkaraa toimivat tarvittaessa sohvapöytänä. Pidän ajatuksesta, että kodissani on tavaroita, jotka ovat monikäyttöisiä, kuten nuo hyvin palvelleet jakkarat. Sohvapöydän puute on tapani suunnitella tilankäyttöä, koska pienessä asunnossa jokaisella neliöllä on merkitystä. Kun keskeltä huonetta puuttuu pöytä, tuntuu tila avarammalta ja liikkuminen helpottuu. Jakkarat varmistavat, että kahvikuppi löytää paikkansa sohvalla ollessani.

 4.      Astianpesukone

Nykyisessä kodissani on niin pieni keittiö, ettei astianpesukoneelle ole paikkaa. Yksineläjänä tiskiä tulee sen verran vähän, että pärjään. Myönnän kuitenkin, että kaipaan astianpesukonetta sen arkea helpottavuuden vuoksi. Tiskaamisessa on se hyvä puoli, että ajatukset saavat kulkea vapaasti ilman näyttöjä tai keskeytyksiä.

 5.      Pesukone

Pesukoneen puuttuminen vaatii eniten järjestelyä. Nykyiseen kotiini en tuonut pesukonetta, vaan käytän taloyhtiön konetta. Pyykkipäivä kerran viikossa edellyttää suunnittelua ja konkreettisesti siirtymistä toiseen tilaan. Pyykkipäivä on selkeä tapahtuma, johon panostan jonkin verran aikaani ja läsnäoloani.

Olen tottunut elämään ilman näitä tavaroita ja koen, että arkeni on edelleen toimivaa. Tärkein oivallus on ollut se, että omistaminen ei aina lisää hyvinvointia. Joskus luopuminen antaa tilaa jollekin olennaisemmalle. Olisi kiva kuulla, mitä tavanomaista sinä et omista tai koe tarvitsevasi.

Seuraava
Seuraava

Ääriminimalismi